lauantai 23. maaliskuuta 2019

Seikkailu Kreikassa jatkuu nyt keväästä 2019.

Sydäntalven vietimme talvisessa Suomessa hiihdellen ja jopa järven jäällä luistellen. Miehet jopa narrasivat kaloja pilkillä järvellä, joista saimme herkullista naposteltavaa. Vierailimme hyvien ystävien luona ja kävimme säännöllisesti Mikan ohjaamassa SPS ( Spiraalistapilisaatio ) treeneissä. SPS.n harjoitusten tekemän hyödyn huomasimme heti kunnostaessamme venettä Asprakiksen telakalla. Selkä ei väsynyt vaikka työasennot ahtaissa paikoissa on välillä mitä sattuu.





Aina yhtä huumaavaa on tulla talvisesta Suomesta suoraan etelän kevääseen. Ateenassa heti lentokentällä tuulahti vastaamme lämpö ja kevään tuoksut. Joka päivä tuli esiin uusia ja uusia kukkia, perhoset ja linnut lentelivät ja saimme todistaa ihmeellistä tuhatjalkaisten peräkkäin marssia joka piteni pitenemistään, kun aina uusia yksilöitä liittyi joukkoon.
Ateenassa yövyimme hotellissa ja ennen lautalle menoa löysimme Kapulle gluteenitonta LEIPÄÄ, joten ihmeiden aika ei ole ohi. Harvassa on ne kaupat Kreikassa, joista saisi gluteenitonta leipää, mutta nyt Aigiinasta löytyi satojen kauppojen joukosta yksi, jossa oli myynnissä kuitenkin vain yksi leipäpakkaus.





Toukat? marssii jonossa

Telakalla teimme ympärivuorokautisia työpäiviä veneen kevätkunnostus töissä ja viikossa oli S/Y Senora De Mar saanut myös uuden valkoisen maailpinnan kylkiinsä. Vesille lasku tapahtui vauhdilla, kun Gregori ilmoitti yllättäen meille, että vene laskettaisiinkin heti tänään huomisen sijasta. Hyvähän se oli päästä pois pölyiseltä telakalta puhtaimpiin maisemiin.
Asprakiksen telakka on edullinen, mutta miinus puolia on nostoaltaan pienikoko, jossa myöskään laskuveden vaihtelun aikana veden syvyys pienenee 2 metriin jolloin vettä ei riitä tarpeeksi kölin alle, varsinkin kun altaaseen helposti pääsee lyömään aalto ja maininki. Ranta on täysin avoin pohjoiseen Luultavasti yksi syy veneen laskun aikaistamiseen oli juuri tämä veden vähyys altaassa, joka olisi seuraavana päivänä ollut vieläkin matalampana. WC tiloja ei siivottu ja keväällä miehetkin käyttivät naisten puolen suihkua, kun suihkuhana oli mennyt rikki, eikä kukaan ollut korjannut sitä. Plussaa oli pesukone, jonka naapuriveneen norjalainen mies oli sen sinne tuonut. Kuitenkin telakka toimi hyvin kaikkien teknisten töiden osalta esim startin korjaus ja uuden aurinkosuojan ompeleminen purjeeseen.


 Tuulista on ollut näin maaliskun alkupuolella ja öisin lämpötila laskenut jopa 7 asteeseen. Päivällä taas aurinkopaisteessa jopa 20 astetta. Tämän vuoden ensimmäisellä purjehduksella telakalta Aiginan satamaan 3.5M matka,  oli niin lämmintä kuin heinäkuun helteessä Suomenlahdella, joten otimme kaiken irti tästä lyhyestä loistopurjehduksesta kauniissa säässä.

Tuunattu lankookki. Jollasta roikkuvasta köydestä saa tukea laiturille noustessa

Koulua ympäröi rauta-aita. Portti näyttäisi aina olevana lukittuna koulupäivän aikana?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti